Kohti kriittistä teatteria

Nykyteatterissa käsite teksti, katkokset, puhe, kieli, leikki ja ääni tematisoi kielen ja kommunikaation. Esityksessä on alettu tulkitsemaan muutakin kuin tekstiä, kuten ruumista, kuvaa ja koko esitystä merkkijärjestelmänä. Teknologian kehitys on muuttanut tekstejä ja niiden suhdetta näytelmiin. Esityksen tekemiseen ei enää tarvitse olla kirjoitettua näytelmää. Nykyteatterissa tekstejä voidaan yhdistää monesta kirjasta, internetistä tai kirjoitettua tekstiä ei käytetä. Esimerkiksi absurdin teatterin kehityskulussa puhe ei merkitse mitään. Antonin Artaudin mukaan teatteri on fyysinen eikä verbaalinen tapahtuma ja teatteriin kuuluu kaikki mitä näyttämöllä tapahtuu, tekstistä riippumatta. Hän kritisoi tekstiin perustuvaa länsimaalaista teatteria, mutta suosii itämaista metafyysistä teatteria, joka korostaa naamioiden ja merkkien avulla kuvallista kieltä. Metafyysisessä itämaisessa teatterissa, joka on periaatteessa länsimaalaisen teatterin vastakohta, juuri eleiden, merkkien, asentojen ja äänten tiivis yhdistelmä muodostaa näyttämön kielen. Se pakottaa omaksumaan asenteita ikään kuin toiminnassa olevaksi metafysiikaksi, eli pakotamme kielen ilmaisemaan mitä se ei tavallisesti ilmaise.

Draamassa puhe on toimintaa, mutta nykyteatterissa puhe voi olla erillään toiminnasta. Kieli, sana ja teksti nousevat epäluotettavina keskustelun keskiöön. Ranskalaisen psykoanalyytikon Jacques Lacanin mukaan emme puhu kieltä, vaan kieli puhuu meitä. Kieli on sekä heikko että ylivoimaisen vahva ja kaikkialle ulottuva. Esitykset rakentuvat ja toimivat enemmän musiikin kaltaisesti. Tekstejä voidaan käyttää musiikillisesti ja merkityksen aiheiksi nousevat tekstin ja kielen ruumiilliset, äänelliset ja musiikilliset piirteet, kuten volyymi, äänenväri ja rytmi. Teksti voi olla rytminen elementti. Tämä tuo uudenlaisia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia kaikille teatterintekijöille.

Artaudin mukaan kirjoitettua tekstiä ei varsinaisesti tarvitse olla, koska sen uskollinen siirtäminen näyttämölle ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on luovan teatterin lähtökohta ja teatterikielen luovan ytimen perustaminen; jo teatterisalin luonne vaatii ”totaalista esitystä”. Potilaan laki – Yksi muoto lapsiväkivallasta on Artaudin inspiroima, jossa yhdistän amerikkalaisen Julie Gregoryn kirjoittaman ”Sickened” romaania ja Sarah Kanenin Psykoosi 4:48 näytelmää. Käsite julmuuden teatteri on sovellettu näytelmään, koska harjoitusprosessin aikana olen ohjaajana huomannut käyväni Artaudin ideoita vastaan. Olemme lyhyessä ajassa koonneet yhteen näytelmän, joka sisältää julmuuden teatterin ja nykyteatterin ainesta. Työprosessi on ollut haastava, mutta hyvin opettava. Toivottavasti työryhmäni on saanut inspiraatiota tutkia teatterin eri lajeja, koska Artaud on vain yksi monesta.

Tänään on ensi-ilta. Tervetuloa!

Ohjaaja, Meimi