perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kohti kriittistä teatteria




Nykyteatterissa käsite teksti, katkokset, puhe, kieli, leikki ja ääni tematisoi kielen ja kommunikaation. Esityksessä on alettu tulkitsemaan muutakin kuin tekstiä, kuten ruumista, kuvaa ja koko esitystä merkkijärjestelmänä. Teknologian kehitys on muuttanut tekstejä ja niiden suhdetta näytelmiin. Esityksen tekemiseen ei enää tarvitse olla kirjoitettua näytelmää. Nykyteatterissa tekstejä voidaan yhdistää monesta kirjasta, internetistä tai kirjoitettua tekstiä ei käytetä. Esimerkiksi absurdin teatterin kehityskulussa puhe ei merkitse mitään. Antonin Artaudin mukaan teatteri on fyysinen eikä verbaalinen tapahtuma ja teatteriin kuuluu kaikki mitä näyttämöllä tapahtuu, tekstistä riippumatta. Hän kritisoi tekstiin perustuvaa länsimaalaista teatteria, mutta suosii itämaista metafyysistä teatteria, joka korostaa naamioiden ja merkkien avulla kuvallista kieltä. Metafyysisessä itämaisessa teatterissa, joka on periaatteessa länsimaalaisen teatterin vastakohta, juuri eleiden, merkkien, asentojen ja äänten tiivis yhdistelmä muodostaa näyttämön kielen. Se pakottaa omaksumaan asenteita ikään kuin toiminnassa olevaksi metafysiikaksi, eli pakotamme kielen ilmaisemaan mitä se ei tavallisesti ilmaise.

Draamassa puhe on toimintaa, mutta nykyteatterissa puhe voi olla erillään toiminnasta. Kieli, sana ja teksti nousevat epäluotettavina keskustelun keskiöön. Ranskalaisen psykoanalyytikon Jacques Lacanin mukaan emme puhu kieltä, vaan kieli puhuu meitä. Kieli on sekä heikko että ylivoimaisen vahva ja kaikkialle ulottuva. Esitykset rakentuvat ja toimivat enemmän musiikin kaltaisesti. Tekstejä voidaan käyttää musiikillisesti ja merkityksen aiheiksi nousevat tekstin ja kielen ruumiilliset, äänelliset ja musiikilliset piirteet, kuten volyymi, äänenväri ja rytmi. Teksti voi olla rytminen elementti. Tämä tuo uudenlaisia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia kaikille teatterintekijöille.

Artaudin mukaan kirjoitettua tekstiä ei varsinaisesti tarvitse olla, koska sen uskollinen siirtäminen näyttämölle ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on luovan teatterin lähtökohta ja teatterikielen luovan ytimen perustaminen; jo teatterisalin luonne vaatii ”totaalista esitystä”. Potilaan laki – Yksi muoto lapsiväkivallasta on Artaudin inspiroima, jossa yhdistän amerikkalaisen Julie Gregoryn kirjoittaman ”Sickened” romaania ja Sarah Kanenin Psykoosi 4:48 näytelmää. Käsite julmuuden teatteri on sovellettu näytelmään, koska harjoitusprosessin aikana olen ohjaajana huomannut käyväni Artaudin ideoita vastaan. Olemme lyhyessä ajassa koonneet yhteen näytelmän, joka sisältää julmuuden teatterin ja nykyteatterin ainesta. Työprosessi on ollut haastava, mutta hyvin opettava. Toivottavasti työryhmäni on saanut inspiraatiota tutkia teatterin eri lajeja, koska Artaud on vain yksi monesta.

Tänään on ensi-ilta. Tervetuloa!

Ohjaaja, Meimi

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Valosuunnittelijan sanat

Omakuva
Teatterissa valoilla ohjataan katsojaa. Mitkä kohteet valaistaan ja mitkä jätetään pimentoon. Luodaanko rauhallinen tunnelma lämpimillä sävyillä, pyritäänkö mahdollisimman vähäeleiseen ilmaisuun – vai rikotaanko rajoja, ärsytetään ja sokeerataan.
Potilaan laissa olemme käyttäneet Antonin Artaudin teatterikäsitystä, hyödyntäneet julmuuden teatterin keinoja. Fokuksessa ei niinkään ole ollut teksti tai ihminen, vaan tekeminen on ollut kuvallista. Voitte siis vain kuvitella, miten innolla lähdin valosuunnittelijana produktioon mukaan! Ja miten pahasti teatterimme seinät ja katto tulivat suunnitteluvaiheessa vastaan. Myönnän minulla myös olleen aluksi hieman hankaluuksi lähteä sovittamaan omia ajatuksiani tiettyyn teoriaan. Lopputuloksessa kuitenkin näkyvät sekä oma tyylini että Artaudin tapa tehdä teatteria, joten voinen olla onnellinen.
Eräs näyttelijöistämme on sanonut, että ”tästä tulee niin tuotannon ilotulitus”. Tuon lauseen allekirjoitan.
Kolme päivää ensi-iltaan.
- Valosuunnittelija, Mia

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lipunmyynti avattu!

Potilaan ihmisarvoa, vakaumusta ja yksityisyyttä on kunnioitettava. Hoidon on tapahduttava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Lähiomaisia tai muita läheisiä on kuultava jos potilas ei kykene päättämään hoidostaan. Mitä jos alaikäisen potilaan huoltaja teeskentelee lapsensa sairastavan saadakseen huomiota itselleen? Kuinka potilaan ihmisarvoa kunnioitetaan kun se on jo viety?

Potilaan laki – Yksi muoto lapsiväkivallasta on tositapahtumiin perustuva esitys amerikkalaisen Julie Gregoryn kirjoittaman ”Sickened” romaanin pohjalta. Näytelmän runous on sovellettu Antonin Artaudin tyylisestä julmuuden teatterista ja Sarah Kanenin Psykoosi 4:48 näytelmästä.

Näytelmä kertoo äidistä Sandrasta, jonka lapsi Julia kärsii huomattavasta päänsärystä ja kurkunkivusta. Julialla on huono ruokahalu ja yleisiä oireita kuten väsymystä ja voimattomuutta. Hän ei fyysisesti pysy mukana tai jaksa muiden samanikäisten kanssa. Mikä Juliaa vaivaa? Miksi hän ei voi syödä tavallista ruokaa? Miksi hän on laiha ja heikko? Sandra yrittää parhaansa mukaan viedä Juliaa hoitoon, mutta taudit eivät parane.

Onko homma lähtenyt lapasesta? Elätkö todellisuudessa, unessa, mielikuvituksen maailmassa vai psykoosissa?


”Ja he olivat siellä. He kaikki olivat siellä ja he tiesivät nimeni. Tuolien takaa, he kipittivät selkääni pitkin kuin koppakuoriaiset ja tanssivat. He tanssivat.”

Ohjaus ja dramatisointi: Meimi Taipale

Rooleissa:
Jessica Salo
Reetta Moilanen
Pihla Pohjolainen
Aliisa Rinne
Elias Almenoksa
Johannes Mollberg

Valosuunnittelu: Mia Finnilä
Äänisuunnittelu: Juho Salaterä
Lavastus: Inka Haapakäki
Pukusuunnittelu: Emilia Johansson
Graafinen suunnittelu: Juhani Johansson

Lippujen hinnat 10e/ Opiskelijat 6e
Lippuvaraukset sähköpostitse: potilaan.laki@gmail.com
Puh. 0468116308

La 27.4 Klo 19 Ensi-ilta
Su 28.4 Klo 19
To 2.5 Klo 19
Pe 3.5 Klo 19
Ma 6.5 Klo 19
Ti 7.5 Klo 19
To 9.5 Klo 19
Ma 13.5 Klo 19
To 16.5 Klo 19
La 18.5 Klo 19

Esityksen kesto noin tunti.


HUOM! Esitys ei sovellu alle 13 vuotiaille.

Tervetuloa!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Näyttämön purkaminen ja rakentaminen!

Ilves-teatterin edesmennyt produktio Ida: Omakuvaleikki  (ohjannut Milka Luhtaniemi) veti viimeisen esityksensä viime viikon tiistaina. Näin ollen pääsemme vihdoin purkamaan ja rakentamaan uusi näyttämö (lavastajamme Inka on innoissaan). 

Teatterin näyttämö ja katsomo poistetaan ja rakennetaan yhtenäinen esitys – ja katsomotila. Siinä tapahtuu kaikki toiminta. Näin syntyy välitön yhteys näytelmän, katsojan ja näyttelijän kesken. Kun katsoja on sijoitettu keskelle toimintaa, se ympäröi tätä joka puolelta ja on osana näytelmää ja tilaa. Koska varsinaista näyttämöä ei ole, esitys voi tapahtua missä tahansa salissa. Toiminnan täytyy kohdistua suoraan katsojaan ja vangita hänet hetkessä.

Ohjaaja, Meimi


Kuvassa Meimi fokusoi 

 Kuvassa näyttelijä Elias ja ohjaaja Meimi.



Näyttelijä Pihla hoitaa hommansa suurella intohimolla.



Näyttelijä Reetan mielestä jokaisen sivun repiminen vaatii totaalista keskittymistä.


Pääsimme rakentamaan yleisötilan!


Näyttelijät pohtivat - lavastaminen vaatii tarkkuutta.


Kuvassa Reetta raaputtaa vanhoja maalivärejä lattialta. 

Kuvat: Vappu Gröhn
  Ilves-teatteri  ©